pohja

Tunnista tuholainen

Elintarviketuholaiset

Elintarviketuholaiset

Keittiökoisa

Koko:
Aikuinen: 14 – 20 mm
Toukka: n. 10 mm

Tuntomerkit
Aikuisen keittiökoisan etusiipien tyvet ovat kellertävän harmaat ja kärkiosat voimakkaan ruosteenpunaisen kirjavat. Myös pää on ruosteenpunainen.Tuntosarvet ovat pitkät ja eteenpäin käyristyvät. Toukka on harmahtava, hieman läpikuultava ja ruskeapäinen.

Esiintyminen
Suomessa keittiökoisa on tuonninvarainen. Se tulee meille kuivattujen hedelmien, manteleiden, pähkinöiden, makeisten ja rohtojen mukana. Naaras munii yllämainittuihin tuotteisiin. Toukat kehräävät valkoista seittikudosta, johon myös ulosteet kerääntyvät. Täysikasvuinen toukka lähtee koteloitumaan joskus kauaksikin kasvupaikastaan. Se voi valita esimerkiksi kaapin tai taulun takana sijaitsevan rakosen koteloitumispaikakseen. Aikuisia perhosia voi nähdä lentelemässä huoneissa kauan senkin jälkeen, kun saastuneet tuotteet on hävitetty ja säilytyspaikat siivottu.

Haitat
Toukat syövät pähkinöitä, viljaa (myös jauhot) ja kuivahedelmiä.

Ennaltaehkäisy ja torjunta
Torjunta saastuneissa tiloissa vaikeaa, koska toukat voivat levitä laajalle. Pahasti saastuneet tuotepakkaukset on syytä hävittää. Lievästi saastuneet tuotteet voidaan pakastaa, jotta koisan munat kuolevat. Saastuneet komerot on puhdistettava huolellisesti.

Elintarviketuholaiset

Riisihärö

Koko:
Aikuinen: 2,5 – 3,5 mm
Toukka: 3 mm

Tuntomerkit
Aikuiset riisihäröt ovat ruskeita ja pitkulaisia kovakuoriaisia, joiden etuselän reunat ovat sahalaitaiset. Toukat ovat vaaleita ja muutamia hienoja sukasia lukuun ottamatta kaljuja. Takaruumiin päässä ei ole ulokkeita tai sukasia.

Esiintyminen
Riisihäröt käyttävät ravinnokseen viljatuotteita, kuivattuja hedelmiä ja muita elintarvikkeita. Riisihärö on myllyjen, suklaa- ja leipätehtaiden haitallisimpia tuholaisia. Se kulkeutuu koteihin tuotepakkausten mukana. Häröt sietävät hyvin kuivuutta, ja siksi ne menestyvät hyvin keskuslämmitystiloissa. Pienikokoisina ne pesiytyvät rakenteiden koloihin ja muihin piilopaikkoihin.

Haitat
Riisihärön tai niiden toukat pilaavat elintarvikkeet käyttökelvottomiksi.

Elintarviketuholaiset

Jauhopukki

Koko:
Aikuinen: 12–18 mm
Toukka: n. 30 mm

Tuntomerkit
Aikuinen jauhopukki on isokokoinen, mustan tai tumman ruskea. Tuntosarvet ovat lyhyet, tukevat ja rihmamaiset. Peitinsiivissä on pitkittäisuurteita. Se muistuttaa rohmukuoriaista, mutta on sitä kookkaampi. Toukka on kellanruskea, kiiltävä ja kovapintainen. Sen keho on tanakka ja sen takapäässä on kaksi pientä uloketta.

Esiintyminen
Jauhopukki elää luonnossa lahoavassa puussa sekä lintujen että ampiaisten pesissä ja kulkeutuu sieltä sisään asuntoihin. Aikuinen jauhopukki liikkuu yleensä pimeässä ja viihtyy hieman kosteissa tiloissa. Jauhopukin toukkia, jotka tunnetaan myös nimellä jauhomato, kasvatetaan häkkilintujen ja matelijoiden ravinnoksi.

Haitat
Sekä toukat että aikuiset syövät viljatuotteita ja likaavat ne samalla. Jauho muuttuu paakkuiseksi ja alkaa haista homeelle.

Elintarviketuholaiset

Rohmukuoriainen

Koko:
Aikuinen: 5 – 6 mm
Toukka: n. 10 mm

Tuntomerkit
Aikuinen rohmukuoriainen on mustan- tai tummanruskea. Toukka on kiiltävä ja kellanruskea. Takaruumiin kärjessä on kaksi hieman ylöspäin kaarevaa, terävää uloketta.

Esiintyminen
Rohmukuoriainen leviää koteihin kaupoista, myllyistä ja leipätehtaista.

Haitat
Toukat ja aikuiset syövät mm. kauraryynejä, näkkileipää, makaroneja ja häkkilintujen siemeniä. Sen pahanhajuinen ja -makuinen erite tekee elintarvikkeet, esimerkiksi jauhot, käyttökelvottomiksi. Saattaa kajota myös tekstiileihin. Lajin tunnistaa lysolin hajusta, joka lähtee muserretusta kuoriaisesta.

Ennaltaehkäisy ja torjunta
Kaikki saastuneet tuotteet on hävitettävä. Esiintymisalue puhdistettava huolella tarkastettava säännöllisesti. Pakkanen tappaa kuoriaisen.

Elintarviketuholaiset

Hinkalokuoriainen

Koko:
Aikuinen: 3 – 4 mm
Toukka: 7 – 8 mm

Tuntomerkit
Aikuiset kuoriaiset ovat punaruskeita ja ne muistuttavat rohmukuoriaisia, mutta ovat jonkin verran pienempiä. Toukat ovat vaaleankeltaisia ja lieriömäisiä. Toukat muistuttavat takapään ulokkeineen rohmukuoriaisen toukkaa.

Esiintyminen
Esiintyy harvoin asunnoissa. Hinkalokuoriainen kulkeutuu viljan mukana myllyihin ja leipätehtaisiin.

Haitat
Viljatuotteiden lisäksi voi tuhota kuivia hedelmiä, mausteita ja suklaata.

Elintarviketuholaiset

Leipäkuoriainen

Koko:
Aikuinen: 3 mm
Toukka: 3 mm

Tuntomerkit
Aikuinen leipäkuoriainen on ruosteenruskea ja tiheäkarvainen. Toukka on vaalea ja peräpäästään käyristynyt.

Esiintyminen
Suomeen leipäkuoriainen tulee pääasiassa mausteiden ja rohdosvalmisteiden mukana. Sitä tavataan myös viljatuotteissa. Se pesiytyy sisätiloihin vain harvoin.

Haitat
Leipäkuoriainen esiintyy tuholaisena leipomoissa sekä maustevarastoissa.

Elintarviketuholaiset

Riesakuoriainen

Koko:
Aikuinen: 2 – 4 mm
Toukka: 4 – 5 mm

Tuntomerkit
Kapeansoikea, tummanruskea, peitinsiipien etuosassa kellertävä poikkijuova. Pintaa peittää musta tai kellanruskea karvoitus. Toukka on kullanruskea ja karvainen. Sen peräpäässä on sukastupsu.

Esiintyminen
Voi löytyä keittiöstä kuivista ruoka-aineista, makuuhuoneen patjoista ja vaatteista.

Haitat
Voi olla paha tuholainen siemenvarastoissa sekä kasvi- ja hyönteiskokoelmien tuholainen museoissa.

Elintarviketuholaiset

Torakka

Koko:
8mm – 13mm

Yleisin torakka Suomessa on russakka, joka on pienikokoinen torakkalaji n. 8mm – 13mm pituisena.

Russakka elää mieluusti pienissä yhdyskunnissa lämpimissä ja kosteissa tiloissa, joten se hakeutuukin mielellään uunin lähistölle, lämpöpattereiden luokse ja lämpöputkistojen läpivienteihin.

Ota yhteyttä!

Olipa sinulla mikä tahansa tuholaisiin liittyvä kysymys, otamme viestisi mielellämme vastaan!

Käsittelemme jokaisen viestin erikseen ja vastaamme viestiisi mahdollisimman pian.